Kevätretkeilyä ja vähän retkuiluakin

Viikkopäivityksen alkuun linkki Kennelliiton KoiraNetiin, jossa fabut nyt näyttäytyvät kaikelle kansalle:
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKasvattaja.aspx?K=CHACCADO&R=113

Kylläpä meillä on ollut säiden suhteen hyvä tuuri! Pennut viettävät koko päivänsä ulkona, välillä terassilla, välillä tarhassa, lähes koko ajan pihalla itse määräämällään kotoreviirillä ja välillä metsäretkillä. Pienet tuiskut ja viimat eivät niitä haittaa, ja aurinko sa helottaa pennuille tärkeitä vitamiineja elimistöön. Olemme lähestulkoon viimeisen viikon aikana välttyneet sateilta, kosteus tulehdusriskeineen on pikkuisille se kurjin elementti. Vaikkeivat ne kyllä itse pikkupuuskista piittaa, Saimaan kasvatit :)

Raili sen sijaan sai kurjan nisätulehduksen, joka veti sen tosi kipeeksi. Diagnoosi oli ilmeinen, kun toinen etunisä, mihin tulehdus yleensä iskeekin, meni kovaksi ja muodottomaksi, koirallla oli kuume ja vetämätön olo. Onneksi lääkitys tepsi heti, ja haastavin osuus oli pitää taas leikkisä ja pentujensa kanssa erinomaisesti viihtyvä äitikoita fabukaranteenissa. Pari päivää riitti erilläänpitoa, sitten taas tanner tymisi, kun mamma saapui laumaansa huudattamaan.

Nyt fabut ovat siinä iässä, että tekemisen ja myös fyysisen rasituksen tarve on jo olemassa. Painileikien lisäksi juostaan paljon, joskus heinäntuppo aarteena suussa kipikapi pakoon sisaruksia. Jokaista leikitän rätillä yksitellen ja myös yhteisiä rättibileitä harjoitetaan. Aivoja jumpataan päivittäin nenäleikein, etsitään piilojen alta tai välistä herkkupalaa ja nuuhkutellaan nurmikkopläntti tyhjäksi namuista. Teimme ensimmäiset tuulen avulla etsinnätkin ihan hurvittelumielessä. Jouni piiloutui kaukaa kiertäen polun varteen puun suojaan piiloon ja käpsyttelin pentu kerralllaan polulla ihan muina miehinä. Hajua ylittäessämme vei pennun nenä kroppaa mukanaan aina syvemmälle...tämä on tarkistettava....voi ei apua jihunaa sehän on meijänlaumaa...pusuja, kelliskelyä ja herkkuttelua metsän siimeksessä!

Metsässä ollaan muutenkin vietetty paljon aikaa. "Lenkillä" tiellä fabut tassuttelevat kuin aikakoirat ikään jonkun matkaa, sitten painitaan vähän ja matka jatkuu taas. Välillä vähän levätään ja poiketaan metsän puolelle tutkimaan runkoja, oksia ja karahkoita. Isojakin ryteikköjä ollaan jo ylitetty erilaisin tyylein: Peippo ylittää tyylikkääästi risut, Pimu tekee edelleen huimia sukelluksia ali, Rox painaa vaan eteenpäin suu auki huomaamatta mitään esteitä tiellä ja Dax tarvitsee joskus apua, kun kroppa ei ihan vielä jaksa kantaa pahimpien esteiden yli. Kaikkien pentujen kropat on sulavoituneet ja sporttisoituneet viimeisen viikon aikana ja lihaksisto kehittyy kivasti. Dax taitaa olla se kömpelöin, todella vahvaluustoinen ja vielä lyhytkoipinen kun on.

Olemme yhdessä löytäneet ihan parhaat mestat päikkäreille ja silloin tällöin myös täytyy hurjasti kiiruhtaa kasvattajamamin luo, kun hän kutsuu ja lässyttää niin ihunasti. Puskoneita nämä ovat ja vaikka kuinka yritän opettaa, että ihmisen iho on vähän aransorttinen puremiselle, ei teräviltä hammaspusuilta vältytä ainakaan raivohellyyspuuskissa.

Ja retkiemme siimeksessä löytyy aika usein myös järvenranta, jossa otetaan huikat puhdasta Saimaan sinistä. Mummuli Taimi ei juurikaan pennenhoidosta välitä, tosin sillä on ollut tärkeä paikkansa koirakielen opettajana ja rajojen asettajana. Miten mielistellen pennut Taikkuun suhtautuvatkaan, mutta todella harvoin se päästää lähestyjää suupielitasolle. Tosin Pimun kanssa Taimi jo vähän pehmenee, kun olen niitä aika paljon pitänyt ihan tulevaisuutta varten kahdestaan retkeilemässä. Mutta uinnin ilot haluaa Taikku fabuille opastaa, se johdattaa laumaa Saimaan äärelle aina siihen mahdollisuuden saadessaan. Hauska täti, vähän äksy, tuntuvat pennet Taimista tuumivan.

Ensi viikolla on luovutuksen aika, helatorstaina lähtevät Pimu ja Peippo ja sitten viikonloppuna Dax ja Rox vähän pidemmille kotimatkoille. Pimuhan saa lapsiperheen arjen, kun se muuttaa siskoni perheen luo Helsinkiin. Pimu tuleekin varmasti usein kyläilemään ja hoitoon myös, ja yhteisiä hetkiä tulemme viettämään mökillä Puumalassakin. Kyllä on Pimua odotettukin ja koirakirjoja luettu ja mietitty miten pentuselle saadaan paras mahdollinen elämä uudessa laumassa. Peippo saa uuden lauman Virven agikamuna ja tomeran porokoira-malilauman karvajäsenenä. Epäilemättä Peipon lajivalikoimaan tulee kuulumaan muitakin harrasteita aina sen omien ominaisuuksien mukaan, listalla taitaa olla rivien välistä luettuna jälki, toko, ad, vetohiihto. Kovin iloinen olen saadessani pennulle tällaisen osaavan ja panostavan harrastuskodin, nyt alkaakin Pirttimäessä pikkubriardin sielunelämään tutustuminen, kun paikalle muuttaa Pilttimäen Hilmu :) Vielä myös Tomille suuri kiitos upeista kuvista, taitoa löytyy myös kuvauspuolelta ja osa tämän päivityksen kuvista on Tomin käsialaa -huomaatte kyllä mitkä. :)

Dax lähtee hyvälle ystävälleni Jennylle, tokoharrastajalle Etelä-Afrikasta, Lumi-briardin laumaan. Lumi on edistynyt hienosti tokoilussa Jennyn ohjaamana, ja kisojakin on jo menestyksellä takana. Haastetta riittää siis edelleen, nyt uroksen muodossa. Ehkäpä Dax on myös paikallisten näyttelyiden vetonaula, siellä briardi on suuri harvinaisuus. Daxilla on ilmastoidut sisätilat ja oma koirapool, tiedoksi kaikille joita kuumuus ihmetyttää :) Ja tärkeä tehtävä on myös arjen käyttöpuolella, kun apinat pitäisi hätistää pois kuistilta kauemmas puutarhaan. Vielä joskus matkaamme Afrikkaan katsomaan Chaccado- ambassadöörejämme ja näkemään norsuja, tiikereitä, leijonia, kirahveja....ja apinoita!

Rox lähtee hieman lähemmäs, Ruotsiin Växjöhön Åsan jälkikoiraksi. Åsa on matkan varrella odottanut pentuaan 2 vuotta, käynyt välissä Suomessa ja Savonlinnassa treenailemassa kanssamme ja matkasi Ranskaankin tapaamaan isä-Faberia ja ihmettelemään sikäläistä jalostustarkastusta. Åsahan halusi pientä narttua, ja saa nyt ison uroksen...taitaa olla tarkoitettu, että Rox ja Åsa pääsevät toisillensa, unohtamatta lauman vanhempaa urosta Fonzieta, joka varmasti taitavasti iän suoman auktoriteetin turvin osaa adoptoida pikkuriiviön ja tutustuttaa sen koiraruotsiin. Hauskasti kiekkokisat meneillään juuri silloin, kun Åsa ja Eva saapuvat roxilaan, semifinaaleissa saattaa olla extrasähköä....Olen ylpeä pennuista ja iloinen saadessani luovuttaa ne juuri teille (ja tiedoksi, etten saa tätä sanotuksi sitten luovutushetkellä, kun pala on kurkussa ja itku silmässä).

Valloittavaa aikaa olen saanut viettää kanssanne pikkufabut. Kiitos mamman sydänkäpyset! Mutta ennen matkaa isoon maailmaan biletetään Poutamassa vielä viikko!

Elekieltä

Kylläpä aika rientää! Fabut ovat jo 6-viikkoisia pieniä elämän tutkimusmatkalaisia. Ne harjoittelevät yhteistä kieltä toistensa kanssa ja totuttelevat ihmisten varsin ristiriitaiseen elekieleen.
Painit muuttuvat yhä hurjemmiksi ja "voittaja" jököttää karvat pystyssä alistuneen, päänsä poispäin kääntäneen kanssasisaren päällä. Saman tien tilanne on ohi ja yhdessä kellahdetaan lepytellen kyljelleen. Yhdessä juostaan ihan täpöllä Poutaman pihalla edestaas ja rättiä revitään niin tosissaan. Varsinaisia seikkailuja avautuu pienillä lenkeillämme metsän siimeksessä ja rannalla, jossa tapasimme jo Poutaman joutsenetkin. Sen verran kovalla silmällä meitä tuijotettiin, että päätin viedä pennet muualle avaraan luontoon.

Vieraita ihmisiä on käynyt kylässä ja muutamaan kertaan olen pakannut lauman autoon ja lähtenyt haistelemaan turvalllisessa sylissä tai jalkojen välissä maailmaa Tanhuvaaran urheiluopistolle Jounin mökille ja kaupan parkkipaikalle. Lossilla sattui samaan aikaan useampikin kyläläinen paikalle, taisivat nämä ihailun kohteet myöhästyttää lossivuoroa pahemman kerran. Paras autoilija on pikku-Pimu, se rentoutuu nukkumaan saman tien auton moottorin pörähdettyä käyntiin muiden vielä protestoidessa häkkiin joutumista kovaäänisesti. Ennemmin tai myöhemmin on koko jengi unessa, ja olen ottanut tavaksi, että ajan niin kauan kun uni tulee pikkumimmuun. Pahoinvointia ei ole autossa yhdelläkään, tärkeä seikka harrastuskoirilla ja asia, jota haluan yhtenä seikkana vaaliakin, koska se selvästi kulkee periytyvästi eteenpäin.
Ihanan paljaasti pentuset näyttävät ihmisen ja koiran kielen eroavaisuudet. Päälle kumartuvat leveästi hymyilevät ihmiset ovat hieman epäilyttäviä uhkaelkeineen, kun taas syliin samalle tasolle kaappavat pusuttelijat ovat tosi jees, suupieliä livotaan siis molemmin puolin ystävällisen tutustumisen merkeiksi. Lapsia rrrrrrakastetaan!

Luonne-eroavaisuudet korostuvat entisestään, kun pennut osaavat jo ilmentää itseään paremmin. Mitään suuria radikaaleja eroja ei pentueessa ole, siihen olen tyytyväinen. Siinä missä toinen tykkää tuoda keppiä ihmisen luo leikittäväksi, kiiruhtaa toinen leikkimään visusti itse omalla aarteellaan. Kun toiset painivat ihmisestä piittaamatta, lähtee toinen seuraamaan aina ihmisen poispäin käveleviä jalkoja. Ruokakupilla toinen syö ahnaasti keskittyen loppuun asti, kun taas toisen keskittymisen voi katkaista jokin liike tai ääni.
Raili äitikoira osaa kaiken niin täydellisesti! Se leikittää jokaista pentuaan erikseen ja myös erilailla. Pimun kanssa se käy aina itse makuulle, usein selälleen ja antaa Pimun repiä ja raastaa itseään, ilman ääniä. Pojista erityisesti Dax saa äidiltä kovaa käsittelyä, ne juoksevat peräkkäin Daksulin korvat ihan rusetilla, ja äiti kamppaa pojan kovaäänisesti alleen. Varsin rajua menoa saa osakseen myös Rox, joka tosin Peipon lailla osaa äidin mielistelyn mallikkaasti. Mammaa kun lähestyy suupieliä lipoen koko vartalo kiemurtaen, on hyvät mahdollisuudet saada leikkisä mamma rauhoittumaan ja jopa makuulle, jolloin maitobaari saattaa avautua. Pennut ovat nyt täysin murkinasapuskalla, ja äitin tisu on lähinnä iltaisin hellyyslutkutusta varten.

Pennut ovat taas paljastaneet oman leikitysosaamiseni puutteet...sitä vaan tuppaa keskeyttämään pupun liikkeen tai jopa pienellä eleellä työntämään rättiä pupuna suuhun jossain vaiheessa, kun haluaa että pentu saa otteen. Ja kun pesurätti heiluu lattialla aidosti pitkän varren perässä lattiaa siivoten, saa aikaan aivan loistavan pitkäkestoisen intensiivisen saalistuksen.

Aivan valloittavia sydänkäpysiä nämä fabut ovat, miten maltan niistä luopua parin viikon päästä.