Kylläpä aika rientää! Fabut ovat jo 6-viikkoisia pieniä elämän tutkimusmatkalaisia. Ne harjoittelevät yhteistä kieltä toistensa kanssa ja totuttelevat ihmisten varsin ristiriitaiseen elekieleen.
Painit muuttuvat yhä hurjemmiksi ja "voittaja" jököttää karvat pystyssä alistuneen, päänsä poispäin kääntäneen kanssasisaren päällä. Saman tien tilanne on ohi ja yhdessä kellahdetaan lepytellen kyljelleen. Yhdessä juostaan ihan täpöllä Poutaman pihalla edestaas ja rättiä revitään niin tosissaan. Varsinaisia seikkailuja avautuu pienillä lenkeillämme metsän siimeksessä ja rannalla, jossa tapasimme jo Poutaman joutsenetkin. Sen verran kovalla silmällä meitä tuijotettiin, että päätin viedä pennet muualle avaraan luontoon.
Vieraita ihmisiä on käynyt kylässä ja muutamaan kertaan olen pakannut lauman autoon ja lähtenyt haistelemaan turvalllisessa sylissä tai jalkojen välissä maailmaa Tanhuvaaran urheiluopistolle Jounin mökille ja kaupan parkkipaikalle. Lossilla sattui samaan aikaan useampikin kyläläinen paikalle, taisivat nämä ihailun kohteet myöhästyttää lossivuoroa pahemman kerran. Paras autoilija on pikku-Pimu, se rentoutuu nukkumaan saman tien auton moottorin pörähdettyä käyntiin muiden vielä protestoidessa häkkiin joutumista kovaäänisesti. Ennemmin tai myöhemmin on koko jengi unessa, ja olen ottanut tavaksi, että ajan niin kauan kun uni tulee pikkumimmuun. Pahoinvointia ei ole autossa yhdelläkään, tärkeä seikka harrastuskoirilla ja asia, jota haluan yhtenä seikkana vaaliakin, koska se selvästi kulkee periytyvästi eteenpäin.
Ihanan paljaasti pentuset näyttävät ihmisen ja koiran kielen eroavaisuudet. Päälle kumartuvat leveästi hymyilevät ihmiset ovat hieman epäilyttäviä uhkaelkeineen, kun taas syliin samalle tasolle kaappavat pusuttelijat ovat tosi jees, suupieliä livotaan siis molemmin puolin ystävällisen tutustumisen merkeiksi. Lapsia rrrrrrakastetaan!
Luonne-eroavaisuudet korostuvat entisestään, kun pennut osaavat jo ilmentää itseään paremmin. Mitään suuria radikaaleja eroja ei pentueessa ole, siihen olen tyytyväinen. Siinä missä toinen tykkää tuoda keppiä ihmisen luo leikittäväksi, kiiruhtaa toinen leikkimään visusti itse omalla aarteellaan. Kun toiset painivat ihmisestä piittaamatta, lähtee toinen seuraamaan aina ihmisen poispäin käveleviä jalkoja. Ruokakupilla toinen syö ahnaasti keskittyen loppuun asti, kun taas toisen keskittymisen voi katkaista jokin liike tai ääni.
Raili äitikoira osaa kaiken niin täydellisesti! Se leikittää jokaista pentuaan erikseen ja myös erilailla. Pimun kanssa se käy aina itse makuulle, usein selälleen ja antaa Pimun repiä ja raastaa itseään, ilman ääniä. Pojista erityisesti Dax saa äidiltä kovaa käsittelyä, ne juoksevat peräkkäin Daksulin korvat ihan rusetilla, ja äiti kamppaa pojan kovaäänisesti alleen. Varsin rajua menoa saa osakseen myös Rox, joka tosin Peipon lailla osaa äidin mielistelyn mallikkaasti. Mammaa kun lähestyy suupieliä lipoen koko vartalo kiemurtaen, on hyvät mahdollisuudet saada leikkisä mamma rauhoittumaan ja jopa makuulle, jolloin maitobaari saattaa avautua. Pennut ovat nyt täysin murkinasapuskalla, ja äitin tisu on lähinnä iltaisin hellyyslutkutusta varten.
Pennut ovat taas paljastaneet oman leikitysosaamiseni puutteet...sitä vaan tuppaa keskeyttämään pupun liikkeen tai jopa pienellä eleellä työntämään rättiä pupuna suuhun jossain vaiheessa, kun haluaa että pentu saa otteen. Ja kun pesurätti heiluu lattialla aidosti pitkän varren perässä lattiaa siivoten, saa aikaan aivan loistavan pitkäkestoisen intensiivisen saalistuksen.
Aivan valloittavia sydänkäpysiä nämä fabut ovat, miten maltan niistä luopua parin viikon päästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti